Oma joogamatkani alkoi kunnolla vuonna 2003, kun asuin Ruotsissa. Äitini oli jo tuolloin opettanut joogaa vuosia ja yrittänyt houkutella minua lajin pariin jo pitkään, muun muassa avuksi skolioosini hoidossa.

Ruotsissa löysin joogan lopulta itse – äitini kannustus takaraivossani – aluksi hyvinkin fyysisestä lähtökohdasta. Huomasin nopeasti, kuinka hyvältä harjoittelu tuntui kehossa ja kuinka paljon se auttoi myös rentoutumaan. Siitä alkoi matka, joka on jatkunut tähän päivään asti.

Myöhemmin Australiassa asuessani oma harjoitukseni vei minut opiskelemaan joogaopettajaksi. Kouluttauduin hatha- ja yinjoogaopettajaksi, ja olen opettanut joogaa vuodesta 2015. (500h Hatha Yoga Teacher Training & 100h Yin Yoga Teacher Training.)

Vuosien varrella jooga on opettanut minulle paljon omasta kehostani ja itsestäni. Ehkä suurin muutos on kuitenkin tapahtunut siinä, että jooga on vähitellen siirtynyt matolta mukaan muuhun elämään. Viime vuosina harjoitukseeni on tullut yhä enemmän myös lempeyttä itseäni ja omaa tekemistäni kohtaan. Aina ei tarvitse tehdä enemmän, paremmin tai pidempään.

Kolmen lapsen äitinä oma harjoitukseni ei aina mahdu tunnin mittaiseksi joogamatolle – eikä aina matolle ollenkaan. On päiviä, jolloin jooga jää kokonaan väliin. Usein juuri niinä päivinä huomaan, että olisin tarvinnut sitä kaikkein eniten keskellä arkea, aikatauluja ja tätä sirkusta, jota elämä välillä on. 

Siksi olen opetellut päästämään irti myös ajatuksesta, miltä joogaharjoituksen pitäisi näyttää. Joskus se on kokonainen tunti matolla, joskus muutama liike tai tietoinen hengitys. Joskus se on täydellisiä käännöksiä lumilaudalla hengityksen tahdissa tai metsälenkki kävellen tai pyörällä. Joskus se on läsnäoloa lapsen kanssa, ja joskus sitä, että makaan selälläni olohuoneen lattialla ja lapset tasapainoilevat jalkapohjieni päällä acrojoogatyyliin.

Jooga on vähitellen tullut osaksi elämää myös joogamaton ulkopuolella – ja sama ajatus kulkee mukana opetuksessani. Minulle jooga ei ole suorittamista tai täydellisten asentojen tavoittelua. Tärkeämpää on liikkeen ja hengityksen yhteys, oman kehon kuunteleminen ja se, että harjoitus saa näyttää erilaiselta eri ihmisillä ja eri päivinä.

Joinakin päivinä kaikki virtaa. Hengitys kulkee vaivattomasti, keho tuntuu vahvalta, kevyeltä ja jaksavalta ja harjoitus syntyy kuin itsestään. Toisina päivinä horjut, jokin asento tuntuu vaikealta tai huomaat, ettei jokin vain onnistu niin kuin haluaisit. Silloin voi hengittää, mukauttaa, yrittää uudelleen – tai joskus päästää irti.

Aivan kuten elämässä.